Se päivä kun minulle sanottiin perheneuvolassa sana lastensuojeluilmoitus
Menin aamulla juttelemaan omasta jaksamisesta perheneuvolan työntekijän luokse. Sain taas paljon empatiaa ja rohkaisua ja kannustusta. Myös perheen tilanteesta puhuttiin. Meidän perheen tilannetta oli pohdittu isolla porukalla siellä. Joku siitä isosta porukasta oli sitä mieltä, että meidän lapsesta saattaa olla vaaraa meille ja suositteli lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Lamaannuin täysin… Ei meillä mene niin huonosti, eihän? Ja koska lastensuojelu sana saa minut välittömästi pelkäämään, että lapsi viedään meiltä pois. Pitkään sai empaattinen työntekijä selittää, että me itse voimme tehdä sen ilmoituksen ja päästä sitä kautta avun piiriin. Mutta en ole siihen valmis, en vielä.
Maanantaina seuraava tapaaminen missä lääkärikin mukana, että katsotaan jotain muita keinoja millä uupunutta äitiä ja melko uupunutta isää ja sekaisin olevaa lasta ja kohta ongelmissa olevaa pienempää lasta voidaan auttaa.
Muuten päivä meni siitä sitten ihan hyvin, kunnes pääsin töistä kotiin. Mistä se ahdistus ja raivo kumpuaa? En kestä kenkiä lattialla, en takkia väärässä paikassa, en voiveistä pöydällä, en kännykällä olevaa poikaa, en sohvalla olevaa tyttöä. En mitään. En väärin laitettuja ruokia jääkaapissa, en henkaria, joka ei irrota heti otetta takista. Tekisi mieli kirkua ja paiskoa tavaroita!!! Potkin kenkiä, heitän lasten tavaroita heidän omiin huoneisiin ja paiskon ovia. Koko ajan tietäen, että ei ne ole syyllisiä tähän minun pahaan oloon. Lopputuloksena jälleen kerran itken keittiössä, kun on niin syyllinen olo. Tyttö kysyy heti, oletko äiti vihainen. Poika vastaa minun puolesta, että äiti on väsynyt kun tulee töistä. Mutta kun en ole väsynyt, olen hyvin ahdistunut ja totaalisen loppu.
Niin loppu, että miehelle en jaksa enää edes puhua mitään. Helpompi on olla eri huoneissa.
Minä en halua olla tällainen. Mutta mitä tämä on? Väsymystä, uupumusta, masennusta vai olenko muuttunut vaan niin v…tun vaikeaksi ihmiseksi?
Onneksi huomenna on uusi päivä. Kerään yön voimia.
Voimia ja jaksamista! Onneksi olet niin fiksu että käyt neuvolassa ja etsit apua. En tiedä tilanteestasi enempää mutta muistan oman elämäni väsymystä ja lasten nuorempia aikoja ja se oli kuin musta tunneli jonka pää ei näkynyt. Painajaista. Mutta se loppui aikanaan ja asiat selkenivät ja valkenivat. Toivotan sinulle samaa koko sydämestäni.
Kiitos! Päivä kerrallaan… Onneksi tilanteesi on helpottunut! Mutta kuten sanoit tuo musta tunneli kuulostaa juuri minunkin ololtani.